Tää on mää
Mää ei ole enää sillai kovin nuori. Ehkä se luulee joskus olevansa nuorempi kuin onkaan, mut on ainakin kolme juttuu, jotka vois palauttaa sen maanpinnalle: peilikuva, puntari ja puuskutus. Mut ihan parasta on, kunhan ensi säikähdykseltään selviää, että sitä ei lopulta vois vähempää kiinnostaa noi kolme peetä. Huppari, joka meni päälle vielä pari vuotta sitten, vai oliko se vuosikymmentä sitten, no ihan sama, se on nyt armotta liian tiukka. Mää menee kauppaan ja ostaa extra largen, ehkä kokoa kertaa kaks. Hienoa, se oli hyvä syy lähtee shoppailee. Mää vilkaisee peiliä ja näkee kui upee se on uuden hupparin kaa. Upee ja nopee. Askel tuntuu kumman kevyeltä. Aika on salakavala. Sen kulumista ei älyä muuten kuin katsomalla taakseen. Varmaan siks mää ei halua hirveesti tiirailla sinne. Se tykkää tähyillä horisonttiin. Ei ne mitään isoja juttuja siellä horisontissa oo, mut kivoja. Vaikka matka tai uudet sneakerit. Mää on vaimo, äippä ja uneksija. Se on naimisissa elämänsä rakkauden kanssa